Vanhuuseläkkeen hakeminen

Eläke alkaa kuukauden ensimmäisenä päivänä. Työsuhteen tulee päättyä viimeistään tätä edeltävän kuukauden viimeisenä päivänä. Työntekijän pitää irtisanoutua oman työehtosopimuksensa mukaisesti. Yrittäjätoiminta voi jatkua eläkkeen rinnalla.

Työskentelyn pitää päättyä vanhuuseläkkeelle siirryttäessä

Vanhuuseläkettä ei voida myöntää, jos työskentely saman työnantajan palveluksessa jatkuu. Virheellisten tietojen antaminen työskentelyn päättymisestä johtaa hakemuksen hylkäämiseen ja jo maksetun eläkkeen takaisinperintään.

Hae eläkettä noin kuukausi ennen eläkkeelle siirtymistä. Tunnistaudu verkkopalveluun henkilökohtaisilla tunnuksillasi.

Vanhuuseläkehakemus verkkopalvelussa

Eller på svenska:

Ansöka ålderspension via Versos e-tjänst

Eläkkeen rinnalla karttunut vanhuuseläke

Työskentelystä, vakuutetuista luottamustoimista ja yrittäjätoiminnasta karttuu uutta eläkettä. Sinun on itse haettava tätä eläkettä. Eläke voidaan myöntää takautuvasti enintään kolmelta hakemuksen saapumista edeltäneeltä kalenterikuukaudelta. Jos hakemus on siis saapunut esimerkiksi 13.1.2024, eläke voidaan myöntää aikaisintaan 1.10.2023 alkaen.

Jonkin työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla karttunut eläke lisätään hakemuksesta vanhuuseläkkeeseen, jos työsuhde on päättynyt ennen vanhuuseläkkeen alkua. Jos työskentely on alkanut työkyvyttömyyseläkkeellä ja jatkuu vanhuuseläkkeellä, tee eläkehakemus vasta työsuhteen päätyttyä.

Vanhuuseläkkeellä ansaittu eläke myönnetään hakemuksesta ikäluokkasi ylintä vanhuuseläkeikää seuraavan kuukauden alusta. 

Työskentely ja asuminen ulkomailla

Mikäli olet työskennellyt tai asunut EU/ETA- maissa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Quebecissa, Chilessä, Israelissa, Intiassa, Etelä-Koreassa, Japanissa tai Kiinassa, sinun tulee liittää hakemukseesi U-liite. Eläkkeen hakeminen em. maista onnistuu Suomessa tehtävän eläkehakemuksen yhteydessä. U-liite on kuitenkin pakollinen, vaikka et hakisikaan eläkettä ulkomailta.

Hakemuksesi ratkaistaan aina kunkin maan sekä kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti. Eläkehakemuksen käsittely Suomen eläkkeen osalta ei ole nopeampaa, vaikka jättäisit hakemattta sinulle ulkomailla karttuneen eläkkeen. Eläke myös lyhyestä työskentelystä kannattaa siis hakea.

Lähetä U-liite sekä kopiot mahdollisista työtodistuksista tmv. tositteista pdf-muodossa Suomi.fi-viestien kautta Eläkekassa Versolle.

U-liite

Jos olet työskennellyt tai asunut ulkomailla jossain muualla kuin yllä luetelluissa maissa, joudut hoitamaan eläkkeen hakemisen itsenäisesti. Voit tiedustella neuvoja hakemuksen tekemiseen suoraan kyseisen maan viranomaisilta.

Blanketter på svenska

Bilaga U (för personer som har arbetat i andra EU- eller EES-länder).

Vanhuuseläke

Työeläkeote:
eläkkeeni määrä

29.8.2023

Työeläkejärjestelmässä on käytössä 2 erilaista indeksiä, joilla ansioita ja eläkkeen määrää tarkistetaan. Palkkakerrointa käytetään indeksointiin ennen eläkkeelle siirtymistä. Maksussa olevaa eläkettä tarkistetaan puolestaan työeläkeindeksillä.