Ajankohtaista
Launto jatkaa puheenjohtajana
Työeläkeote uudistuu
Uusin tiedote asiakkaille
Vuosikertomus 2011
Hallitukseen uusia jäseniä
Työeläkekuntoutuksen avulla takaisin töihin!
Työkykyongelmien ratkaiseminen kannattaa aloittaa keskustelemalla asioista luottamuksellisesti mutta rohkeasti työpaikalla. Esimiesten rooli ongelmien havainnoinnissa ja puheeksiottamisessa on keskeinen. Myös työterveyshuollon osaamista kannattaa hyödyntää. Jos lääketieteellinen hoito ja työpaikan omat keinot (esim. työtehtävien järjestely) eivät riitä, lisätukea voi hakea Verson työeläkekuntoutuksesta.
Ammatillinen kuntoutus seuraa lääketieteellistä hoitoa
Kansaneläkelaitos ja hoitava lääkäri arvioivat työntekijän kuntoutustarpeen, jos hän saa sairauspäivärahaa yli 60 päivää. Kansaneläkelaitos myös itse järjestää monipuolisesti sekä lääketieteellistä että ammatillista kuntoutusta.
Kun lääketieteellinen hoito/kuntoutus alkaa olla loppupuolella tai sairauspäiväraha päättymässä, tulevat ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet harkittavaksi yhdessä hoitavan lääkärin kanssa. Myös Versoon kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, jos työhönpaluu ei onnistu ilman tukea.
Lue lisää seuraavista asiosta:
Kenelle?
Työkokeilu
Työhönvalmennus
Koulutus
Taloudellinen tuki
Hakeminen
Kuka saa työeläkekuntoutusta Versosta?
Eläkekassa Verson järjestämä kuntoutus on ammatillista kuntoutusta, jonka tavoitteena on työntekijän palaaminen työmarkkinoille. Myös kassassa vakuutetuilla yrittäjillä on oikeus kuntoutukseen samoilla ehdoilla kuin työntekijöilläkin.
Verso tukee ammatillista kuntoutusta, kun:
* Hakija on työkyvytön tai hänellä on työkyvyttömyyden uhka (lääkärin B-lausunto).
* Hakija on kiinnittynyt työelämään
(ansioita viimeisen 5 vuoden aikana vähintään 32 448 euroa 2012 tasossa)
* Hakijalla ei ole oikeutta kuntoutukseen liikenne- tai tapaturmalain nojalla.
* Verso pitää kuntoutusta tarkoituksenmukaisena.
Kuntoutukselle ei ole olemassa ala- tai yläikärajaa, vaan jokaista tilannetta harkitaan tapauskohtaisesti. Kokemus on osoittanut, että myös ikääntyneillä henkilöillä on mahdollisuus päästä takaisin työelämään kuntoutuksen kautta!
Kuntoutustoimenpiteet räätälöidään jokaiselle kuntoutujalle yksilöllisesti yhteistyössä työnantajan, hoitavan lääkärin, työterveyshuollon ja tarvittaessa työvoimatoimiston kanssa. Kuntoutujalle voidaan järjestää työkokeilu, työhönvalmennus, erilaista koulutusta tai näiden toimenpiteiden yhdistelmiä.
Työkokeilulla tuetaan työhönpaluuta
Eniten käytetty työeläkekuntoutuksen muoto on työkokeilu, jolla tavallisesti tuetaan työntekijän palaamista työhön pitkän sairausloman jälkeen. Työkokeilun aikana saadaan myös tietoa siitä, pystyykö kuntoutuja palaamaan entisiin työtehtäviinsä vai onko tehtäviä järjesteltävä uudelleen.
Mikäli kuntoutujalla on voimassa oleva työsuhde, työkokeilu järjestetään ensisijaisesti tälle samalle työpaikalle. Tarvittaessa kyseeseen voi kuitenkin tulla myös uusi työpaikka, joka on hankittu esimerkiksi yhteistyössä työvoimaviranomaisen kanssa.
Työaika voi olla työkokeilun alussa normaalia lyhempi ja lisääntyä työkokeilun edetessä. Työkokeilun kesto on muutamia kuukausia, tavallisesti 3 - 4 kuukautta.
Työhönvalmennuksella valmennetaan uusiin työtehtäviin
Työhönvalmennus on työkokeilua suunnitelmallisempaa ammatillista kuntoutusta. Työhönvalmennukseen sisältyy työkokeilun lisäksi myös uuden työn oppimista käytännössä sekä tietopuolista opiskelua. Tarkoituksena on, että kuntoutuja voisi työhönvalmennuksen jälkeen joko työskennellä vastaavissa työtehtävissä työhönvalmennukseen osallistuneella työpaikalla tai hakea samaa työtä avoimilta työmarkkinoilta.
Koulutus
Työeläkekuntoutuksena voidaan tukea erilaisia kursseja ammatillisen osaamisen parantamiseksi. Myös uuteen ammattiin tai työhön tähtäävää pitempääkin koulutusta voidaan tukea, jos työntekijällä on vielä runsaasti työvuosia jäljellä ja eläkekassa katsoo uudelleenkoulutuksen tarkoituksenmukaiseksi. Myös oppisopimuskoulutus voi olla hyvä ratkaisu joissakin tilanteissa.
Työeläkekuntoutukseen liittyvällä koulutuksella ei tueta ensimmäisen ammatin hankkimista eikä pääsääntöisesti ammattitason nostoa (esimerkiksi keskiasteen tutkinnon suorittaneelle yliopisto-opintoja). Tavoitteena on siis etsiä kuntoutujalle uusi ammatti hänen omalta koulutustasoltaan.
Taloudellinen tuki
Aktiivisen kuntoutuksen (esimerkiksi työkokeilun) aikana kuntoutujalle maksetaan joko kuntoutusrahaa tai kuntoutustukea/työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutuskorotusta. Molemmissa tilanteissa maksettava tuki on yhtä suuri eli kuntoutustuki korotettuna 33 prosentilla.
Koska työnantajan ei ole pakko maksaa työkokeilussa/työhönvalmennuksessa palkkaa, on kuntoutus myös työnantajalle turvallinen vaihtoehto. Mikäli kuntoutuja saa palkkaa, Verso voi maksaa tuen osin tai kokonaan työnantajalle.
Kuntoutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen on harkinnanvaraista. Tavallisimpia kuntoutujalle korvattavia kustannuksia ovat välttämättömät työmatkoista ja opiskelusta aiheutuvat kustannukset, joita eläkekassa korvaa pääsääntöisesti Työeläkevakuuttajat (TELA) ry:n suositusten mukaisesti.
Aktiivisen kuntoutuksen odotus- ja väliajoilta on joissakin tilanteissa mahdollista maksaa kuntoutusavustusta, joka on kuntoutustuen suuruinen. Myöskin elinkeinotuki yrityksen perustamista varten voi tietyissä tilanteissa tulla kyseeseen.
Kuntoutuksen hakeminen
Kuntoutusta kannattaa hakea hyvissä ajoin, jotta suunnitelman täsmentämiseen ja kuntoutuksen järjestämiseen jää aikaa. Hakemus kannattaa siis tehdä ennen sairausloman ja/tai Verson myöntämän kuntoutustukijakson päättymistä.
Kuntoutushakemukseen tulee liittää:
* tarpeelliset A- ja B-lääkärinlausunnot (jos niitä ei ole jo aikaisemmin toimitettu eläkekassaan)
* työnantajan kuvaus (jos työsuhde on yhä voimassa)
* alustava kuntoutussuunnitelma
* Verson lomake työkokeilusta/valmennuksesta, jos asiasta on jo neuvoteltu työnantajan kanssa
Alustavalla kuntoutussuunnitelmalla tarkoitetaan kuntoutujan omia toiveita kuntoutuksesta. Esimerkiksi työkokeilupaikan tai ajankohdan ei siis vielä tarvitse olla tiedossa kuntoutusta haettaessa. Kuntoutussuunnitelman voi tehdä vapaamuotoisesti tai kirjoittaa hakemukselle sille varattuun kohtaan.
Kuntoutushakemuksen ja tarvittavat liitteet löydät täältä.
Heräsikö kysymyksiä? Lisää vastauksia saat Verson eläkeneuvojalta.
Päivitetty 2012-03-21