Ajankohtaista
Launto jatkaa puheenjohtajana
Työeläkeote uudistuu
Uusin tiedote asiakkaille
Vuosikertomus 2011
Hallitukseen uusia jäseniä
Osa-aikaeläke yli 60-vuotiaille
Vuonna 1953 ja sen jälkeen syntyneet voivat siirtyä osa-aikaeläkkeelle aikaisintaan 60-vuotiaana. (Vuonna 1952 ja sitä ennen syntyneet voivat siirtyä osa-aikaeläkkeelle jo 58-vuotiaana.) Hakemus tulisi lähettää eläkekassaan noin 2 kuukautta ennen eläkkeen alkamista. Ennen hakemuksen jättämistä työntekijän on sovittava työnantajan kanssa sekä itse eläkkeelle siirtymisestä että työehdoista osa-aikaeläkkeellä. Osa-aikaeläke alkaa aina kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen.
Osa-aikaeläkkeen määrä on puolet eläkettä edeltäneen vakiintuneen ansiotason ja eläkkeen rinnalla saatujen työansioiden erotuksesta. Tarkemman arvion osa-aikaeläkkeen määrästä voi pyytää eläkeneuvojalta noin 6 kuukautta ennen suunniteltua eläkkeelle siirtymistä. Yleisimmät vaihtoehdot ovat työskentely 50 tai 60 % työajalla.
Saat osa-aika eläkkeen jos...
* Olet ollut kokoaikaisessa ansiotyössä 12 kuukautta viimeisten 18 kuukauden aikana.
* Olet ansainnut työeläkettä 5 vuotta viimeisten 15 vuoden aikana.
* Siirryt osa-aikatyöhön ja ansiosi pienenevät.
* Ansiosi eläkkeen rinnalla ovat 35 - 70 % aiemmasta vakiintuneesta ansiotasosta.
* Ansiosi ja työaikasi vähentyvät samassa suhteessa.
* Työskentelyssäsi ei ole yli 6 viikon katkoksia.
* Et saa muuta työeläkettä Suomesta etkä ulkomailta. Perhe-eläke tai kansaneläke eivät kuitenkaan ole esteenä osa-aikaeläkkeelle.
Jos olet päätoiminen yrittäjä, katso ehdot eläkkeelle täältä.
Ilmoitusvelvollisuus ja ansioiden valvonta osa-aikaeläkkeellä
Sinulla on velvollisuus ilmoittaa Versolle viipymättä sellaisista muutoksista, jotka vaikuttavat eläkkeesi määrään tai oikeuteesi saada eläkettä. Tapahtuvista muutoksista kannattaa olla yhteydessä Versoon hyvissä ajoin, jotta kaikille osapuolille epämiellyttävältä eläkkeen takaisinperinnältä vältyttäisiin.
Muutoksia, joista tulee ilmoittaa:
* henkilökohtainen palkankorotus
* työehtosopimuksen mukainen palkankorotus, jos ansiot ovat lähellä 70 %:n ansiorajaa
* tulospalkkio, jos se on suurempi kuin eläkettä myönnettäessä on arvioitu
* yli 6 viikon yhdenjaksoinen poissaolo työstä
* lomautus
* uuden ansiotyön, yrittäjätoiminnan ja vakuutetun luottamustoimen alkaminen
* työsuhteen, yrittäjätoiminnan ja vakuutetun luottamustoimen päättyminen
* yrittäjän työtulon muutos
* keskimääräisen työajan muuttuminen
* muun työ- tai ansioeläkkeen alkaminen
Eläkkeeseen vaikuttavat kaikesta eläkkeen rinnalla tapahtuvasta työskentelystä (myös tilapäisestä) saadut palkat, vakuutetun luottamustoimen palkkiot sekä yrittäjän ja maatalousyrittäjän työtulo.
Verso valvoo ansioita jälkikäteen kalenterivuosittain. Lisäksi Verso lähettää eläkkeensaajalle noin vuoden välein valvontalomakkeen, joka on palautettava Versolle.
Osa-aikaeläkkeen lakkauttaminen tai tarkistaminen
Osa-aikaeläke lakkautetaan ja aiheetta maksettu eläke voidaan periä takaisin, jos:
* alat saada muuta työ- tai ansioeläkettä (vanhuuseläkkeelle siirtyminen)
* olet yhdenjaksoisesti poissa osa-aikatyöstä yli 6 viikkoa tai työsuhteesi päättyy kokonaan
* saat ansiotuloja vähemmän kuin 35 % tai enemmän kuin 70 % osa-aikaeläkettä edeltäneistä vakiintuneista ansioista.
Jos ansiosi nousevat tai laskevat yli 15 % eläkkeen alkamishetken ansiotasosta, osa-aikaeläkkeen määrä tarkistetaan. Myös eläkkeen tarkistaminen saattaa johtaa aiheetta maksetun eläkkeen takaisinperintään.
Osa-aikaeläkehakemuksen löydät täältä. Lisätietoja ja neuvoja hakemuksen täyttämiseen saat Katriina Kempiltä.
Päivitetty 2012-03-21